Pikkuvauvojen juttutuokio naurattaa

Nettivideot
Toimittaja:

Aikuiset ihmiset eivät luonnollisestikaan voi saada selvää vauvojen puheista ennen kuin vauvat oppivat puhumaan. Monet vanhemmat kuitenkin kertovat ymmärtävänsä siitä huolimatta mitä jälkikasvunsa tarkoittaa.

Nyt verkossa julkaistun videon perusteella pikkuvauvat voivat ymmärtää myös toisiaan. Ainakin tällaiseen päätelmään voidaan tulla videon tapahtumien perusteella, sillä siinä nähdään kuinka kaksoset käyvät värikästä keskustelua kovaan ääneen.

Välillä toinen nauraa toisen jutuille ja käyttää myös runsaasti elekieltä hyväkseen. Aikuiset tuskin tietävät mistä oli kyse. Pienokaiset vaikuttavat kuitenkin ymmärtävän joka sanan ja käyvän vieläpä keskustelua jostain varsin mielenkiintoisesta aiheesta.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Nettivideot -osioistamme.