Vaasassa viikonloppuna järjestetty Vaasa Festival keräsi tänä vuonna Vaasan sisäsatamaan kolmena päivänä yhteensä 15 000 festarikävijää. Viime vuodesta tuttuun tapaan tapahtumassa panostettiin paitsi nimekkäisiin esiintyjiin, ruokaan ja juomaan myös koronaturvallisuuteen monin tavoin. Viikonlopun päätähti oli artistien sijaan aurinko, joka paistoi lähes pilvettömältä taivaalta lämmittäen tunnelmat hellerajalle.








Festivaalin pääesiintyjiä olivat Apulanta, Klamydia, Lauri Tähkä, Arttu Wiskari, Anssi Kela ja Bonnie Tyler. Aikuisten juhlien lisäksi festivaaleilla järjestettiin lauantaina maksuton perhepäivä, jolloin lapsille ja heidän vanhemmilleen esiintyivät Muumit ja Smurffit. Vuoden 2022 Vaasa Festival järjestetään 4. – 6. elokuuta ja silloin tapahtuman yksi pääesintyjistä on ruotsalainen Tomas Ledin.
– Kiitämme erittäin hyväkäytöksistä yleisöä, yhteistyökumppaneitamme, artisteja ja kaupunkia. Syyskuussa julkaisemme vuoden 2022 pääesiintyjät, luvassa on kaikkien aikojen vahvin ohjelmasisältö. Tulemme myös kasvattamaan tapahtumaa hillitysti ensi vuodelle tavoitellen merkittävästi kansainvälisiä kävijöitä Vaasa Festivaliin, tapahtuman promoottori Tommi Mäki kertoo.








Koronatoimiin kiinnitettiin tänä vuonna poikkeuksellisen paljon huomiota. Festivaalialuetta laajennettiin jo viime vuonna, jotta turvavälit olisi mahdollista pitää. Myös lippuja myytiin nyt tavallista vähemmän. Yleisöalueelle oli tuotu tavallista enemmän istuimia- ja pöytäpaikkoja sekä peräti 800 käsidesipistettä, 30 posliinista vesivessaa ja viisitoista käsienpesupaikkaa. Lisäksi festarialueelle saapuville jaettiin veloituksetta kasvomaskeja. Palvelu- ja myyntipisteitä on lisätty siten, ettei jonoja pääsisi syntymään.