Rihanna heruttelee tulikuumissa poseerauksissa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Barbadoslaistaustainen poptähti Rihanna tunnetaan paitsi musiikistaan, myös esimerkiksi näyttelijänä, muotisuunnittelijana ja yrittäjänä. Viimevuosina tähti on panostanut erityisesti alusvaatteisiin keskittyvään Savage X Fenty -vaatemerkkiinsä.

---
---

Savage X Fenty on tuomassa markkinoille uuden, jouluisan malliston. Nyt Rihanna nähdään esittelemässä itse mallistonsa tuotteita. Tähti julkaisi sosiaalisessa mediassa rohkean videon, jossa hän poseeraa viettelevästi violeteissa alusvaatteissa.

– Kerro heille olevasi tuhmien listalla ilman, että kerrot heille olevasi tuhmien listalla, Savage X Fentyn Instagram-tilillä kuvailtiin jouluisissa tunnelmissa.

Rihannan viimeisin albumi on vuonna 2016 julkaistu albumi Anti. Sen jälkeen fanit ovat saaneet odotella 33-vuotiaalta tähdeltä uutta musiikkia hänen keskittyessä muihin kiinnostuksenkohteisiin.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.