Kiinan Yutu 2 -kuukulkija on tehnyt mielikuvitusta kutkuttavan löydön. Kuun pimeällä puolella on havaittu tunnistamaton kohde, joka näyttää ainakin kauempaa otetussa kuvassa kuution tai neliön muotoiselta.
Yutu 2 havaitsi kohteen kuukausien ajan tutkimassaan Von Kármán -kraaterissa. Kiinan avaruushallinnon Our Space -palvelu on kutsunut kohdetta leikkisästi mysteerimajaksi. Yutu 2 tulee tutkimaan löydöstä lähempää, mutta sen saavuttaminen tulee kestämään haastavan maaston ja kulkijan verkkaisen nopeuden vuoksi noin 2-3 kuukautta.
Space.com-sivuston mukaan todennäköinen selitys epätavalliselle näylle voi olla esimerkiksi, että kuun pinnasta olisi irronnut isokokoinen lohkare asteroidi-iskun seurauksena. Kiinan Change 4 -luotain ja aurinkokennoista virtansa saava Yutu 2 -kulkija laskeutuivat Kuun pimeällä puolelle 3. tammikuuta 2019. Kuukulkijalle on siitä lähtien kertynyt matkaa noin 186 kilometrin edestä.
NEWS 🚨: Mysterious cube-shaped anomaly discovered on the moon's far side by Chinese rover
The rover will spend the next 2-3 months verifying it pic.twitter.com/q153AVtLi3
— Latest in space (@latestinspace) December 5, 2021
Ah. We have an update from Yutu-2 on the lunar far side, including an image of a cubic shape on the northern horizon ~80m away from the rover in Von Kármán crater. Referred to as "神秘小屋" ("mystery house"), the next 2-3 lunar days will be spent getting closer to check it out. pic.twitter.com/LWPZoWN05I
— Andrew Jones (@AJ_FI) December 3, 2021
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten avaruus, kuu tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.