Tanska lopettaa koronavirusrokotukset – ensimmäinen maa maailmassa

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Tanska on virallisesti ensimmäinen maa, joka keskeyttää koronavirusrokotukset. Maan terveysviranomaisten mukaan virus on nyt hallinnassa, eikä ihmisten elämää ole syytä kontrolloida tai hallita enempää kuin epidemian kannalta on tarpeellista.

Noin 81 prosenttia Tanskan väestöstä on saanut kaksi annosta koronavirusrokotetta. Sen sijaan 61,6 prosenttia on saanut myös kolmannen tehosteannoksen. Tanskan ylilääkäri Bolette Soborg arvelee, että rokotusohjelma käynnistetään myöhemmin tänä vuonna uudestaan, Local-lehti uutisoi.

– Tätä edeltää perusteellinen ammatillinen arviointi siitä, kuka ja milloin rokotetaan ja millä rokotteilla, Soborg selventää tarkoittaen, että nykytiedon valossa koko kansakuntaa ei välttämättä ole tarpeellista pakottaa injektion ottamiseen jatkossa.