Netflixiin suunnitellaan suoria lähetyksiä

Tilaajakadon kohteeksi joutuneessa Netflixissä suunnitellaan uudistuksia. Suoratoistopalvelussa saatetaan nähdä tulevaisuudessa myös suoria lähetyksiä, mikäli tuore idea menee läpi.

MAINOS
-

Netflix on vahvistanut Deadline-sivustolle yhtiön harkitsevan suorien lähetysten aloittamista. Niiden kerrotaan olevan parhaillaan suunnitteluasteella. Suorina lähetyksinä päästäisiin seuraamaan käsikirjoittamattomia ohjelmia ja stand up -komediaa.

Suorien lähetyksien aloittaminen saattaisi myös tarkoittaa sitä, että katsojat pääsisivät vaikuttamaan ohjelmien sisältöön. Katsojat voisivat äänestää suosikkejaan ja pudotettavia kilpailijoita esimerkiksi suositun The Circle realitysarjan tuottajien Dance 100 -tanssikilpailussa.

Myös esimerkiksi Netflix is a Joke -komediafestivaalin esityksiä saatettaisiin näyttää suorana lähetyksenä. Tähän saakka stand up -esiintymiset on nauhoitettu etukäteen. Lähetyksissä tosin olisi muutaman sekunnin viive sen varalta, että esiintyjät sanoisivat lavalla jotain suoratoistopalveluun sopimatonta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.