Iiro Seppänen moottoripyörällä Britanniasta Espanjaan: ”5 000 kilometriä edessä”

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suomalaisille jo 1990-luvulla tunnetuksi tullut taikuri ja viihdetähti Iiro Seppänen on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa pintajulkisuudesta. Nyt sosiaalisessa mediassa hän kertoo lähtevänsä hurjalle matkalle tien päälle.

Seppänen kertoi maanantaina lähtevänsä jo samana iltana eeppisessä kutsumalleen reissulle, Britanniasta Espanjaan. Matkalla kertyy moottoripyörän mittarin hänen mukaansa peräti noin 5 000 kilometriä. Iiro lupaa samalla postaavansa matkan varrelta, kunhan jotain sen arvoista tulee eteen.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.