Muutto paratiisiin? Balilla voi nyt asua ja työskennellä ylimääräisiä veroja

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Moni suomalainen harkitsee joka ikinen syksy lämpimään maahan muuttamista. Useimmat suuntaavat talveksi Espanjaan, mutta suomalaisia asuu tätä nykyä jo useissa Välimeren maissa sekä esimerkiksi Yhdysvaltojen Floridassa. Indonesia voi nyt nousta listalle, sillä maa ottaa käyttöön uuden viisumin.

Indonesian hallitus on ilmoittanut, että etätyöntekijät saavat tehdä verkossa työtä jopa kuuden kuukauden ajan ilman veroa, käyttämällä voimassa olevaa B211A-viisumia. Hallituksen alkuperäinen ehdotus pidemmän aikavälin digitaalisesta nomadiviisumista on edelleen keskustelun alla. On puhuttu jopa viiden vuoden viisumeista, ABC News uutisoi.

Pandemia asetti monen ihmisen elämän tavoitteet ja arvot uuteen järjestykseen. Etätyöt mahdollistavat unelmien toteutumisen asuinpaikan suhteen yhä helpommin. Osa haluaa maalle järven rannalle, toiset Euroopan suurkaupungin sykkeeseen ja jotkut Balille pieneen bungalowiin.