Suosikkisarja Peaky Blindersistä elokuva – käsikirjoitus lähes valmis

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Brittiläisessä Peaky Blinder -sarjassa seurattiin samannimisen rikollisjengin vaiheita Iso-Britanniassa 1900-luvun alkupuolella. Maailmanlaajuista suosiota kerännyt, osittain tositapahtumiin perustuva sarja päättyi tänä vuonna kuudennen tuotantokautensa jälkeen.

---
---

Peaky Blinders on kuitenkin saamassa jatkoa elokuvan muodossa. Sarjan pääroolia esittäneen Cillian Murphyn mukaan elokuvan käsikirjoitus on jo lähes valmis. Se jatkaa siitä, mihin sarjan kuudes kausi päättyi.

– En ole vielä lukenut käsikirjoitusta. Suunnitelmissa kuitenkin on, että teemme elokuvan ja jatkamme tarinaa television sijaan valkokankaalla, Murphy kuvaili Today FM -radiokanavan haastattelussa.

Peaky Blinders -elokuvan tapahtumat tulevat todennäköisesti sijoittumaan 1950-luvulle. Elokuvan tuotannon odotetaan alkavan ensi vuonna Englannin Birminghamissa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.