Alaston australialaisturisti riehui Indonesiassa – voi joutua ruoskittavaksi

Uutiset Viihdeuutiset Toimittaja:

Australialainen turisti on pidätetty Indonesiassa rajun häiriökäytöksen vuoksi. Hän aiheutti alastomalla riehumisellaan henkilövahinkoja ja aineellista vahinkoa. Teosta voi seurata kivulias rangaistus.

Bodhi Mani Risby-Jones oli riisunut itsensä alasti ja juossut ympäri Lantik Moonbeach Resort -lomakeskuksen lähellä sijaitsevaa kylää. 23-vuotiaan miehen kerrotaan muun muassa lyöneen ihmisiä ja aiheuttaneen paikalliselle kalastajalle sairaalahoitoa vaatineita vammoja työntämällä moottoripyörän hänen päälleen.

Poliisin pidätettyä Risby-Jonesin raivostuneet paikalliset uhkasivat jopa polttaa koko lomakeskuksen. Mies on sittemmin pyytänyt tekojaan anteeksi. Hän kertoi ABC-uutissivustolle tunteneensa olonsa kuin riivatuksi.

Lakia rikkoneita saatetaan Indonesiassa rangaista ruoskimalla. Risby-Jonesiakin uhkaa teosta viiden vuoden vankeusrangaistus ja 40 ruoskaniskua.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.