Netflixin ulkomainos hämmentää – Chris Hemsworth hikoilee oikeasti

Netflix mainostaa tuoretta toimintaelokuvaansa kirjaimellisesti hikisellä tavalla. Extraction 2 -elokuvan mainoskyltissä on näyttelijä Chris Hemsworthin kuva, jonka hikoilu on oikeasti käsinkosketeltavaa.

---
---

Extraction 2 -elokuvan New Yorkiin ja Los Angelesiin pystytetyissä mainoskylteissä on pieniä reikiä, joista virtaa vettä. Variety-lehden mukaan nesteen valumisen paine ja tiheys on suunniteltu muistuttamaan todellista hikoilua.

– Niin intensiivistä toimintaa, että mainoskylttimmekin hikoilevat, mainoksessa lukee.

Hemsworthin tähdittämä Extraction 2 julkaistiin Netflixissä 16. kesäkuuta. Yhtiön mukaan elokuvaa katseli ensimmäisen kolmen päivän aikana yli 40 miljoonaa ihmistä. Epäselväksi jää, kuinka suuri osuus katsojaluvusta on hikoilevan Hemsworthin ansiota.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.