Yhdysvaltalainen kodinomistaja päätyi todistamaan kotinsa takapihalla tapahtunutta öistä yhteenottoa, jonka rinnalla vapaaottelut kalpenevat. Floridan Mary Estherissä sijaitsevan kodin valvontakamera ikuisti heinäkuussa kahden karhun välisen tappelun.
Videolla nähdään, kuinka karhuemo löntystelee kodin takapihalla kolmen poikasensa kanssa. Yhtäkkiä jokin saa poikaset ravaamaan pakoon. Pihalle ilmestyy toinenkin täysikasvuinen karhu, jonka kanssa karhuemo käy viipyilemättä painimaan.
Asukas yritti häätää karhuja pois auton torven voimakkaalla äänellä. Koko tapaus kesti hänen mukaansa yhteensä noin viisi minuuttia. Karhuemo nouti lopulta poikasensa ja poistui paikalta.
– Olin 20 vuotta armeijan leivissä ja näin aika hurjia asioita. Ne eivät kuitenkaan vetäneet vertoja tälle, asukas kuvaili Storyful-uutistoimistolle.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Florida, karhu tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.