Yli 70-vuotiasta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta Kokemäellä. Hän ajoi autonsa ojaan. Poliisin saamien silminnäkijähavaintojen mukaan autoilija oli ajanut Suokkaantietä, aikomuksenaan kääntyä Satakunnantielle.
Hän oli kuitenkin ajanut risteyksestä vastapuolella olevaan ojaan. Yksin liikenteessä ollut henkilöauton kuljettaja vietiin sairaalaan tarkistettavaksi. Kuljettaja oli puhaltanut alkometriin 0,73 mg/l lukeman ja tarkkuusalkometriin 0,56 mg/l lukeman.
Tarkkuusalkometrin tulos on promilleissa 1,27 promillea. Väliaikaiseen ajokieltoon määrättyä miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kuljettajan ajoneuvo kärsi Satakunnan Kansa -lehden mukaan lievistä vaurioista. Auto siirrettiin pois ojasta pelastuslaitoksen toimesta.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten liikenne, Poliisi Suomi, rattijuoppo tai laajemmin aihealueesta Autot Ohhoh!.