Meteori iski perheen asuntoon? Terassiin ilmestyi savuava reikä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Arkansasasin osavaltiossa Yhdysvalloissa asuva perhe koki eräänä yönä karun herätyksen. Kodissa levisi savun haju, jonka aiheuttaja löytyi pihasta. Greenwayssa sijaitsevan talon terassilla oli syttynyt tulipalo.

John Devanen mukaan tulipalo oli jo onneksi ehtinyt sammua. Terassilla sijaitseva poreammeen reuna oli alkanut sulaa, ja siitä valunut vesi oli sammuttanut liekit. Terassiin oli myös ilmestynyt savuava reikä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Devanet löysivät reiän sisältä magneettiseksi kuvaillun kivenkappaleen. Perhe epäilee kyseessä olevan meteoriitti. Kappale lähetettiin Yhdysvaltojen geologiseen tutkimuskeskukseen analysoitavaksi.

Tapausta tutkineet palokunnan edustajat eivät osanneet määritellä palolle tarkkaa syttymissyytä. Meteoriitti-iskun mahdollisuus selviää myöhemmin, sillä kivenkappaleen analysoinnissa saattaa UPI-uutissivuston mukaan kestää yli vuosi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.