Ensimmäiset talven merkit ovat saavuttaneet koko Suomen, sillä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lunta satoi hieman Etelä-Suomessakin. Viikko alkaa etelässä sateisissa, pohjoisessa kylmissä merkeissä.
Suomea lähestyy Forecan mukaan hajanaiseksi muuttuva sadealue. Tiistaina osaa Etelä- ja Keski-Suomea voi levitä voimakkaita lumisateita. Toistaiseksi matalapaineen tarkkaa reittiä ei kuitenkaan ole voitu ennustaa.
Sateet jatkuvat maan etelä- ja keskiosassa keskiviikkona, kunnes ne torstaina väistyvät. Pohjoisessa sää on alkuviikolla vaihtelevan pilvistä ja pääosin poutaista pakkassäätä. Lapin pakkaslukemat ovat öisin 10-25 asteen välillä.
Loppuviikolla Suomeen odotetaan virtaavan etelästä lahaa ilmaa. Lämpötila voi kohota sunnuntaihin mennessä plussan puolelle Keski-Lappia myöten, ja etelässä jopa +10 asteen paikkeilla olevat lukemat ovat mahdollisia. Kuitenkin odotettavissa voi olla myös runsaita sateita.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten lumi, sade tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.