Peura tunkeutui NMKY:n tiloihin – video näyttää mitä sitten tapahtui

YMCA-yhdistyksen eli NMKY:n tiloissa nähtiin taannoin yllättävä vieras Yhdysvalloissa. Yhdistyksen tiloihin oli ilmestynyt utelias peura. Eläin ohjattiin pois paikalle kutsutun poliisin toimesta.

------

Peura oli ilmestynyt järjestön toimipisteeseen Louisvillessa, Kentuckyn osavaltiossa tiistaina 8. huhtikuuta. Eläin tuijotti paikalle saapuneita poliiseja kirjaimellisesti kuin peura ajovaloissa. Peura ei suostunut poistumaan paikalta omatoimisesti.

– Yllätykseksemme NMKY ei tarjoa jäsenyyksiä peuroille. Kuka olisi voinut arvata, Louisvillen poliisilaitoksen Facebook-julkaisussa vitsailtiin.

Peura ohjattiin poliisin toimesta rakennuksen ulkopuolelle. Peuroja on nähty alueella ihmisasutuksen keskellä viime aikoina enemmänkin tulvien seurauksena. Poliisilaitos jakoi videon yllättävästä tilanteesta sosiaalisessa mediassa.