Prinssi Philipin väitetään nähneen Bigfootin, eli suomennettuna isojalan Skotlannin Balmoralin linnan mailla 1970-luvulla. Asiasta kertoi dokumentaristi Mark Christopher Lee. Hänen mukaansa kuningasperheen sisäpiiristä on tullut vahvistus mystisestä kohtaamisesta.
Havainto tapahtui kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin ollessa kesälomalla kuninkaallisessa residenssissä. Aluetta ympäröivät laajat metsät ja vuoristot. Lee kertoi Daily Starille saaneensa tiedon isojalan kohtaamisesta suoraan palatsilähteeltä. Hänen mukaansa prinssi oli nähnyt hahmon, joka vastasi perinteistä isojalan kuvausta. Se oli suuri, karvainen ja ihmismäinen olento.
Väite on saanut huomiota myös siksi, että näyttelijä Brian Blessed on aiemmin maininnut prinssin ja kuningattaren olleen aidosti kiinnostuneita isojalan legendasta. Blessedin mukaan Philip oli vakuuttunut siitä, että otus on todellinen ja sanoi niitä olevan kaikkialla maailmassa.