Helsingin poliisi otti viikonloppuna kiinni kaksi miestä epäiltynä arvokkaiden pyörien varastamisesta. Varastettujen pyörien arvo oli yhteensä noin 30 000 euroa. Pyörät on sittemmin palautettu omistajilleen.
Helsingin poliisin mukaan koirapartion huomio kiinnittyi perjantain ja lauantain välisenä yönä kahteen Puistolassa polkupyörää kantaneeseen mieheen. Kannetun polkupyörän kuvaillaan näyttäneen arvokkaalta. Poliisipartio lähestyi miehiä.
Pyörää kantamassa olleet miehet pykivät karkuun, mutta luopuivat pian karkausyrityksestä. He kiistivät varkauden. Poliisin mukaan miehillä ei kuitenkaan ollut tarjota uskottavaa selitystä pyörän alkuperästä.
Poliisi selvitti pyörän omistajan tunnistetietojen avulla. Samalla kävi ilmi, että pyörä oli varastettu samana yönä lähistölle pysäköidystä autosta. Autosta oli varastettu myös kaksi muuta arvokasta polkupyörää.
Poliisi teki toisen epäillyn kotiin kotietsinnän ja löysi kaksi muuta varastettua polkupyörää. Epäillyt eivät ehtineet hyötymään rikoksestaan. Polkupyörien yhteisarvo oli poliisin mukaan poikkeuksellisen suuri.
Asia siirtyy syyteharkintaan törkeänä varkautena. Poliisi kehottaa polkupyörän omistajia pitämään tunnistetiedot tallessa, ottamaan sarjanumeron ylös, ottamaan kuvia pyörästä ja hankkimaan kunnon lukon. Varastetusta pyörästä voi tehdä rikosilmoituksen poliisin sähköisessä asiointipalvelussa.