Diddyn oikeudenkäynti alkoi – valamiehiä tentattiin julkkistuntemuksesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Räppäri Sean ”Diddy” Combs on kieltäytynyt syyteneuvottelusta ja hänen seksuaalirikosoikeudenkäyntinsä on alkanut. Oikeudenkäynti alkoi valamiehistön valinnalla maanantaina 5. toukokuuta.

Potentiaalisilta valamiehiltä udeltiin aluksi heidän tuntemustaan julkkiksiin liittyen. Heiltä kysyttiin, että tuntevatko he Michael B. Jordanin, Mike Myersin, Kanye Westin tai Kid Cudin. Näiden lisäksi valamiehiltä kysyttiin heidän tuntemuksestaan useita musiikki- ja viihdealalla vaikuttaneita nimiä kohtaan, ja heidän joukossa oli muun muassa Combsin ex-kumppani Cassie Ventura.

Combsia syytetään seksikaupasta, kiristyksestä ja prostituutioon liittyvästä ihmiskaupasta. Tapauksen odotetaan kestävän kahdeksan viikkoa, ja vaikka kuuluisien nimien mainitseminen ei tarkoita, että he todistaisivat oikeudessa, People-lehden mukaan Cassie aikoo todistaa omalla nimellään. Hän syytti Combsia aiemmin myös fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta vuonna 2023 nostetussa siviilikanteessa.

Combs kieltäytyi viime viikolla syyllisyytensä myöntämisestä ja meni oikeuteen vankilasta, jossa häntä on pidetty pidätettynä syyskuusta 2024 lähtien. Ensimmäisenä oikeuspäivänä hän pyysi hermostuneena taukoa päästäkseen vessaan, mikä lopulta myönnettiin.