Japanilainen alus lähestyy Kuuta – julkaisi kuvan kiertoradalta

Japanilaisen Ispace-yhtiön alus kiertää parhaillaan Kuuta. Resilience-nimisen aluksen on määrä laskeutua Maan kiertolaisen pinnalle kesäkuussa. Nyt Ispace on jakanut sosiaalisessa mediassa kuvan, jonka alus otti Kuuta kiertävältä radalta. Kuun kiertoradalla otettu kuva on eräänlainen selfie.

------

Siinä näkyy paitsi Kuun pintaa, myös osa Resilience-aluksesta. Parimetrinen ja 340 kilon painoinen alus toimii aurinkopaneeleilla. Resilience laukaistiin avaruuteen 15. tammikuuta. Aluksen on määrä laskeutua Kuun kamaralle 5. kesäkuuta. Universe Magazine -lehden mukaan Resilience on varustettu pienellä mönkijällä, jota käytetään muun muassa näytteiden keräämiseen.

Ispace yritti laskeutua Kuuhun jo vuonna 2023. Tuolloin yhtiön Hakuto-alus ei kuitenkaan onnistunut tehtävässään, vaan laskeutuja vaurioitui Kuun pintaan osuessaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.