Sunnuntai oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä – tältä näyttää juhannuksen sää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sunnuntai 14. kesäkuuta oli vuoden ensimmäinen hellepäivä Suomessa. Vuorokauden korkein lämpötila oli Jämsässä mitattu 29,0 astetta. Lämpöä riittää myös maanantaille, mutta viikon edetessä sää viilenee uudelleen.

Tiistaina maan yli liikkuu Forecan mukaan matalapaine ja hajanainen sadealue. Matalapaine sää vallitsee edelleen keskiviikkona, ja myös ukkoskuurot ovat mahdollisia. Päivälämpötila voi kohota maan eteläisissä osissa edelleen paikoitellen 20 asteeseen.

Sateiden odotetaan vähenevän torstaina pohjoisessa. Maan etelä- ja keskiosissa tulee kuitenkin edelleen kuurottaisia sateita. Lämpötila on jäämässä koko maassa alle 20 asteeseen ja Pohjois-Lapissa alle 10 asteeseen.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan kuurosateet ovat jäämässä juhannusaattona ja -päivänä paikallisiksi. Suomeen saattaa kuitenkin tulla korkeapaineen ja pohjoistuulen vuoksi kylmää ilmaa. Päivälämpötilojen ennustetaan jäävän etelässä ja lännessä 14-19 asteeseen, idässä ja pohjoisessa 10-16 asteeseen.