Bruce Springsteenistä kertova elokuva sai trailerin – katso miltä päätähti näyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tuleva Springsteen: Delives Me from Nowhere -elokuva kertoo yhdysvaltalaisesta rockmuusikko Bruce Springsteenistä. Muusikkolegendaa elokuvassa näyttelee The Bear -sarjasta tunnettu Jeremy Allen White. Odotetusta elokuvasta on nyt saatu esimakua ensimmäisessä trailerissa.

Springsteen: Delives Me from Nowhere keskittyy 1980-luvun alkuun, jolloin Springsteen työsti Nebraska-albumiaan. Elokuvassa nuori muusikko painii nousevan menestyksen luomien paineiden ja menneisyyden haamujen kanssa. Elokuvan pohjana toimii vuonna 2023 ilmestynyt kirja Deliver Me from Nowhere: The Making of Bruce Springsteen’s Nebraska.

Elokuvan on ohjannut Scott Cooper, joka tunnetaan muun muassa Oscar-ehdokkuuksia saaneesta musiikkidraamasta Crazy Heart. Allenin ohella keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Jeremy Strong, Odessa Young, Stephen Graham ja Marc Maron. Elokuvan ensi-ilta on lokakuussa 2025.