Kihlasormuksen timantti katosi matkatavarahihnalta – tuntikausien etsintä tuotti tulosta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Perjantain 13. päivä osoittautui todelliseksi epäonnen päiväksi yhdysvaltalaiselle April Schmittille. Hän hukkasi arvokkaan timantin Pittsburghin kansainvälisellä lentoasemalla. Matkustajan onneksi onni kääntyi vielä samana päivänä.

Työmatkalta palannut ollut Schmitt oli noutamassa matkalaukkuaan matkatavarahihnalta, kun hänen kätensä juuttui laukun ja hihan reunan väliin. Matkustajan riuhtaistessa kätensä irti,hänen kihlasormuksensa timantti irtosi. Asian kotimatkalla huomannut Schmitt palasi lentoasemalle etsimään timanttia.

Etsintään liittyi pian lentoaseman työntekijöitä. Koska timanttia ei löytynyt, alkoivat työntekijät etsiä sitä laitteen sisäpuolelta. Noin neljä tuntia myöhemmin jalokivi löytyi. Työntekijät olivat löytäneet timantin kaapimalla pölyistä lattiaa matkatavarahihnan alapuolella. Schmittin mukaan tapaus palautti hänen uskonsa ihmisyyteen. Hän sai timanttisormuksen nykyiseltä aviomieheltään 34 vuotta sitten.

– Työntekijät eivät tunteneet minua, eivät tienneet kuinka kauan olin ollut naimisissa, eivät tienneet mitään aviomiehestäni tai timantista tai sen arvosta. Tästä kaikesta huolimatta he olivat omistautuneet tekemään sen, mikä oli oikein, Schmitt kertoi CBS News -uutismedialle.