Savonlinnan povipommi loksautti leuat Ibizalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Savonlinnan povipommina tunnettu Pasha Pozdniakova on hurmannut seuraajansa ympäri maailmaa kurvikkaalla vartalollaan. Hän nousi on rakentanut itselleen miljoonien ihmisten seuraaman uran sosiaalisen median tähtenä. Nuorena Suomeen muuttanut Pasha on saanut Suomen kansalaisuuden ja tehnyt musiikkiuraaa nimellä Pashulia.

Tällä kertaa Pasha on nauttinut lomastaan auringon alla Ibizalla. Kuvassa hän poseeraa kirkkaanpunaisissa bikineissä rantaklubilla. Hänen ulkoinen olemuksensa ei taatusti jäänyt yhdeltäkään paikalle sattuneelta mieheltä huomaamatta.

Pasha tunnetaan erityisesti rohkeista poseerauksistaan, mutta hän on onnistunut rakentamaan itselleen tunnistettavan brändin, johon kuuluu sensuelli estetiikka, tyylikkäät kuvaukset ja aktiivinen yhteys faneihin. Viime aikoina hän on keskittynyt entistä enemmän sisällöntuotantoonsa, eli poseerausten lisäksi myös uuden musiikin tekemiseen.