Parhaillaan aktiivisesti kesäfestivaalien esiintymislavoja kiertävä Anna Abreu on ollut tuttu näky estradeilla jo lähes kahden vuosikymmen ajan. Taannoin aurinkolomalla rentoutunut poptähti on täynnä virtaa ja vetänyt upeita energisiä keikkoja, joita riittää myös loppukesäksi.
Nyt Anna on poseerannut kameralle festivaalien backstagella, jossa hän oli pukeutunut upeaan punaiseen asuun. Päivityksensä yhteydessä Anna kirjoittaa lyhyesti ”Back on the road” ja lisäsi perään ikuisuutta tarkoittavan merkin.
Kumppaninsa Laurin kanssa Malediivien saarille Ayada Maldives -matkakohteeseen rentoutumaan matkannut poptähti totesi lomalta palattuaan, että akut on taas ladattu loppuvuoden töitä varten. Samalla hän kiitteli kulunutta lomaa, ja aiheutti hienoisen kysymyksen siitä eikö tälle vuodelle ole enää kalenterissa toista lomareissua. Abreun keikkakuntoa voi tarkastella monilla kesäfestareilla kautta maan.