Sosiaalisen median kauneustrendien muututtua hämmentävään suuntaan nousi Aletta Ocean kasvoillaan ja vartalollaan julkkikseksi. Hän nauttii itsensä ja kurvikkaan vartalonsa esittelemisestä ja tekee sillä nykyisin sievoisia summia rahaa. Unkarilaisilla sometähdellä on Instagramissa jo 5,5 miljoonaa seuraajaa.
Tällä kertaa Aletta on julkaissut itsestään videon, jossa hän esittelee paitsi etumustaan myös jättimäisiä pakaroitaan. Seuraajat ovat ymmärrettävästi innoissaan näkemästään, mutta päivityksen maisemat ovat muutenkin varsin näyttävät.
Aletta Ocean on tietenkin hyvin tietoinen siitä mitä tekee, sillä hän vaihtoi yliopisto-opiskelut aikoinaan aikuisviihteeseen rahan takia. Hänen huippuunsa hiottu vartalo on tärkein työkalu, jota Aletta treenaa kuusi kertaa viikossa. Parhaita puolia korostetaan plastiikkakirurgian avulla.