Eksynyt vaeltaja pelastettiin Kolilla – vesi oli jo ehtinyt loppua

Keskellä helteisiä kelejä vaeltamassa ollut henkilö joutui vaaralliseen tilanteeseen Kolilla. Eksyminen ja nesteytyksen puute olivat koitua hänen kohtalokseen. Retkeilijä pelastettiin kuitenkin Pelastuslaitoksen toimesta.

------

Henkilö oli ollut vaeltamassa Kolilla kahden päivän ajan, kun hän eksyi seuralaisestaan. Lisäksi vaeltajan vesi oli ennättänyt loppua. Pelastuslaitoksen yksikkö tavoitti henkilön lopulta Kontiolahdella sijaitsevalta laavulta perjantaiaamuna.

Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen mukaan eksynyt nesteytettiin laavulla. Tämän jälkeen hänet kuljetettiin takaisin majoituspaikkaansa. Kadonnut oli kommentoinut pelastajille, ettei hän olisi todennäköisesti selviytynyt tilanteesta ilman pelastuslaitoksen apua.