Etsintäkuulutettu kaahasi poliisi pakoon Forssassa – väisti piikkimaton

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Etsintäkuulutettu autoilija aiheutti välikohtauksen Forssan liikenteessä keskiviikkona. Tapaus sai alkunsa poliisin saatua aamuyön aikoihin hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöautosta, jonka kuljettajaa epäiltiin päihtyneeksi. Tuntomerkkeihin sopiva auto ajoi poliisipartiota vastaan.

Kuljettaja ei pysähtynyt poliisin antamasta pysäytysmerkistä huolimatta. Hän lähti ajamaan poliisi pakoon Forssan keskustassa, päätyen lopulta Valtatie 2:lle. Poliisin mukaan kuljettaja ajoi takaa-ajon aikana huomattavaa ylinopeutta.

Pakomatka jatkui Karkkilaan saakka. Karkkilassa tehtävälle liittynyt partio asetti tielle piikkimaton. Kuljettaja kuitenkin väisti piikkimaton kääntymällä pikkutielle juuri ennen siihen osumista.

Poliisi otti kuljettajan kiinni pian kääntymisen jälkeen. Poliisi epäilee häntä muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kuljettaja oli myös ennestään etsintäkuulutettu ja ajokiellossa.