Vanhus lähti tapaamaan naisena esiintynyttä tekoälybottia – ei koskaan palannut

Digi Ohhoh! · Kirjoittaja: , toimittaja

Kun 76-vuotias Thongbue Wongbandue kertoi lähtevänsä tapaamaan vanhaa ystäväänsä New Yorkiin, heräsi hänen vaimossaan epäilys. Vaimo pelkäsi muistiongelmista kärsivän miehen joutuvan ryöstetyksi tai huijatuksi. Pelot eivät olleet kaukaa haettuja, sillä Wongbandue ei palannut kotiin.

New Jerseyssä asuva Wongbandue ei ollut todellisuudessa lähtenyt kaupunkiin tapaamaan vanhaa ystävää. Sen sijaan hän oli keskustellut verkossa nuorena naisena esiintyvän Big Sis Billie -tekoälybotin kanssa. Flirttailevaan sävyyn keskustellut botti oli vakuutellut miehelle chatissa olevansa todellinen ihminen ja antanut osoitteen, jossa hänet voisi tavata.

Wongbandue kaatui Rutgersin yliopiston parkkipaikalla yrittäessään kiirehtiä junaan matkalaukkunsa kanssa. Hän loukkasi päänsä ja niskansa. Reuters-uutistoimiston mukaan mies menehtyi sairaalassa kolme päivää myöhemmin 28. maaliskuuta 2025.

Big Sis Billie on variaatio alun perin Meta-teknologiajätin yhteistyössä Kendall Jennerin kanssa luomassa tekoälypersoonasta. Yhtiö ei kommentoinut tapausta Reutersille. Yhtiöstä kuitenkin kerrottiin, ettei Big Sis Billien nykyinen versio käytä Jennerin näköisyyttä eikä se esiinny Kardashianit-tähtenä.

Wongbanduen perhe kertoo halunneensa jakaa tarinan varoituksena tekoälyn pimeistä puolista. Perhe haluaa nostaa esille vaarat, joita tekoälyseuralaiset voivat aiheuttaa haavoittumassa asemassa oleville ihmisille. Wonganduen tytär pitää huolestuttavana sitä, että botti kutsui miehen tapaamaan häntä.

– Olen lukenut chattikeskusteluja ja näyttää siltä, että Billie kertoi isälleni vain mitä hän halusi kuulla. Se on ok, mutta miksi botin piti valehdella? Jos botti olisi vastannut ”en ole todellinen”, ei isäni olisi luultavasti kuvitellut jonkun odottavan häntä New Yorkissa, tytär kertoi.