Quentin Tarantino paljasti miksi hylkäsi viimeisen elokuvaprojektinsa

Viihdeuutiset · Kirjoittaja: , toimittaja

Quentin Tarantino on suunnitellut lopettavansa uransa elokuvaohjaajana 10. elokuvansa jälkeen. Kyseisen elokuvan oli alun perin määrä olla 1970-luvulle sijoittava The Movie Critic. Ohjaaja päätti kuitenkin hylätä projektin viime vuonna.

Nyt Tarantino on avannut sanallista arkkuaan projektin hylkäämisestä. Ohjaajan mukaan pornolehteen elokuva-arvosteluja kirjoittaneesta kriitikosta kertova projekti alkoi suunnitelmana kahdeksanosaiselle minisarjalle. Hän päätti myöhemmin sovittaa idean elokuvakäsikirjoitukseksi.

– Halusin haastaa itseni. Voisinko tehdä maailman tylsimmästä ammatista kiinnostavan elokuvan? Kuka haluaa nähdä tv-sarjan tai elokuvan jonka nimi on The Movie Critic? Kyseessä oli testi. Jos voisin tehdä kiinnostavan elokuvan tai sarjan ihmisestä, joka katsoo elokuvia, olisi kyseessä melkoinen saavutus. Ja mielestäni onnistuin, Tarantino kertoi Church of Tarantino -podcastissa.

Tarantino päätti kuitenkin hylätä aikeensa elokuvan ohjaamisesta. Hän kertoo käsikirjoituksen muistuttaneen liikaa aikaisempaa Once Upon a Time in Hollywood -elokuvaansa. Projekti ei olisi tarjonnut tarpeeksi haastetta, sillä Tarantinon mukaan hän oli jo oppinut, kuinka Los Angeles saadaan näyttämään samalta kuin menneinä vuosikymmeninä ilman tietokonetehosteiden apua.

Brad Pittin Once Upon a Time in Hollywood -elokuvassa näyttelemä hahmo tulee palaamaan David Fincherin ohjaamassa The Adventures of Cliff Booth -elokuvassa. Tarantino vastaa elokuvan käsikirjoituksesta. Hän on myös työstänyt käsikirjoitusta toistaiseksi nimettömälle näytelmälle.