Nyt kehitetään myös lemmikeille suunnattuja laihdutuslääkkeitä. Laihdutuslääkkeet auttaisivat ylipainoisia kissoja ja koiria pudottamaan painoa. Tutkijat ovat testanneet jo alustavasti eläimille soveltuvia lääkeversioita.
Eläimille kehitetään omia lääkkeitä ihmisille tutuksi tulleista laihdutuslääkkeistä, kuten Wegovy ja Mounjaro. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Ensimmäisissä kliinisissä kokeissa kissoille asennettiin kokeellinen implantti, mikä vapautti exenatide-nimistä ainetta verenkiertoon 84 päivän ajan. Lääke toimii samalla tavoin kuin ihmisille tarkoitettu semaglutidi. Neljä viidestä kissasta menetti painostaan vähintään viisi prosenttia.
Seuraavaksi kokeet laajennetaan koiriin. Kokeet tehdään yhteistyössä kahden lääkeyhtiön, Okavan ja Vivanin kanssa. Mikäli tutkimukset etenevät suunnitellusti, niin ensimmäiset eläimille tarkoitetut painonhallintalääkkeet voisivat olla markkinoilla jo vuonna 2028. Yhtiön edustajan mukaan lemmikki ei menetä koko ruokahaluaan, vaan sen syö jatkossa sopivia annoksia ilman jatkuvaa kerjäämistä tai ahmimista.