Popmaailman tämän hetken suurimpiin nimiin kuuluva Sabrina Carpenter on niittänyt suurta suosiota edellisellä albumillaan ja etenkin viime vuoden maailmanlaajuiseksi kesähitiksi nousseella Espresso-kappaleella. Sabrina Carpenter julkaisi juuri uuden albumin, kun Carpenterin Man’s Best Friend -albumi julkaistiin 29. elokuuta.
Esimakua levyltä saatiin monia puhuttaneen Manchild-singlen muodossa, ja julkaisua ennen albumilta julkaistiin kappale Tears. Nyt Sabrina Carpenter pääsi esittämään Tears-kappaleen innokkaalle yleisölle 2025 MTV Video Music Awards -gaalassa.
Sabrina Carpenter nousi vuoden 2025 MTV Video Music Awards -gaalassa lavalle asussa, joka oli aluksi hieman peittävämpi. Hänen yllään nähtiin valkoinen pitkä neule, jossa oli hapsukoristeita ja strasseja. Kesken esityksen Carpenter kuitenkin riisui paitansa lavalle tuodussa puhelinkopissa.
Carpenterin rohkea asu toi vahvasti mieleen pop-ikoni Britney Spearsin. 26-vuotias laulaja paljasti paitansa alta säihkyvän rintaliivitopin ja paljetti-shortsit, jotka muistuttivat Spearsin legendaarista lookia vuodelta 2001.
Tällöin Britney Spears nähtiin lavalla koristeellisissa rintaliiveissä oman esityksensä aikana. Asun lisäksi esityksissä oli muitakin samoja elementtejä.
Kappaleen loppupuolella Sabrina Carpenter meni tanssijoiden sekaan esiintymään ja katosta alkoi sataa heidän ylleen vettä. Myös Spears tanssi sateessa samantyyppisessä bling-asuissa, jotka myytiin People-sivuston mukaan huutokaupassa keväällä 2025 lähes 80.000 dollarilla.