Viikonloppu oli ajankohtaan nähden lämmin. Lauantaina hellerajakin meni hetkellisesti rikki, sillä Forecan mukaan Raumalla mitattiin 25,2 astetta.
Sunnuntaina Haapavedellä mitattiin hellerajaa hätyytellyt 24,8 asteen lämpötila.
Sää jatkuu lämpimänä myös 8. syyskuuta alkavalla viikolla. Maanantaina ja tiistaina Suomea halkoo kuitenkin hajanainen sadealue.
Myös ukkoskuurot ovat mahdollisia maanantaina erityisesti maan keskiosassa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä tiistaina maan keski- ja pohjoisosassa.
Päivälämpötila nousee maanantaina ja tiistaina maan etelä- ja keskiosassa 18-24 asteeseen ja pohjoisosassa 14-20 asteeseen. Paikalliset hellelukematkin ovat edelleen mahdollisia.
Keskiviikko on suuressa osassa maata poutainen päivä, ja päivälämpötila on 20-24 astetta maan eteläosasta Oulun korkeudelle ja 15-20 astetta pohjoisemmassa.
Forecan sääblogin mukaan Suomea lähestyy matalapaine sateineen kaakkoistuulen voimistuessa. Sää on kuitenkin yleisesti edelleen aurinkoista, poutaista ja lämmintä.
Perjantaina ja viikonlopun aikana Suomeen leviää sateita. Lämpötila laskee alkuviikkoon verrattuna, mutta aurinkoisilla alueilla voidaan edelleen mitata yli 20 asteen lukemia.