System of a Down saapuu Eurooppaan – esiintyy Suomen naapurissa

Hiljaiseloa viettänyt ja monien hajonneeksikin jo epäilemä System of a Down palasi taannoin estradeille keikkailemalla Etelä-Amerikassa ja Yhdysvalloissa. Nyt vaihtoehtometallin suurnimi on tarjonnut lisää yllätysuutisia. Yhtye kiertää ensi vuonna Eurooppaa.

------

Euroopan-kiertue alkaa 29. kesäkuuta 2026 Tukholman Strawberry Arenalla. Kyseessä on myös suomalaisten näkökulmasta lähin paikka, jossa yhtye on mahdollista tulevalla kiertueella nähdä. Kiertue jatkuu Tukholmasta Pariisiin, Milanoon, Berliiniin, Düsseldorfiin, Lontooseen ja Varsovaan.

Kiertueella mukana ovat rockyhtye Queens of the Stone Age ja pitkään tauolla ollut, kulttimaineesta nauttiva sludge metal -yhtye Acid Bath. Liput konsertteihin tulivat ennakkomyyntiin System of a Downin verkkosivuille 10. syyskuuta. Yleinen myynti alkaa 19. syyskuuta.

System of a Down perustettiin Los Angelesissa vuonna 1994. Yhtye nousi suuren yleisön huulille kansainvälisesti vuonna 2001 Toxicity-albuminsa myötä. Yhtye ei ole toistaiseksi vahvistanut, onko suunnitelmissa julkaista uutta musiikkia.

System of a Downin Euroopan-kiertue 2026:

29.06 Strawberry Arena, Tukholma, Ruotsi
02.07 Stade de France, Pariisi, Ranska
06.07 Ippodromo Snai La Maura, Milano, Italia
08.07 Olympiastadion, Berliini, Saksa
10.07 Open Air Park, Düsseldorf, Saksa
13.07 Tottenham Hotspur Stadium, Lontoo, Iso-Britannia
18.07 PGE Narodowy, Varsova, Puola