Syksyn viileys saa hiiret ja rotat hakeutumaan lämpimään ja ensimmäinen vaihtoehto on ihmisasukkaiden ylläpitämä asuintalo runsaine pitopöytineen. Vakuutusyhtiön mukaan jyrsijöihin kuuluvat kutsumattomat vieraat aiheuttavat kodeille ja mökeille eniten vahinkoa.
Vahinkojen arvo voi kulkea jopa kymmenissä tuhansissa euroissa. Taloon päässeet jyrsijät voivat nakertaa reikiä vesiputkiin tai astianpesukoneen letkuihin.
Pohjola Vakuutuksen korvauspäällikkö Sini Kujala muistuttaa, että kaikki vahingot eivät kuulu vakuutusten piiriin. Jos jyrsijät järsivät johdot ja sytyttävät tulipalon, korvaus on mahdollinen, mutta muuten vahingot jäävät yleensä omistajan vastuulle.
Näätien ja minkkien aiheuttamat tuhot kuuluvat vielä korvauksen piiriin. Hiirien ja rottien kohdalla ennaltaehkäisy on lähes ainoa turva.
Torjunnassa tehokkain keino on yksinkertaisesti estää eläinten pääsy sisälle. Pihoilta kannattaa kerätä pudonneet omenat ja marjat, pitää jäteastiat tiiviisti suljettuina ja käyttää kannellista kompostia.
Kannattaa myös muistaa, että vaikka et satu pitämään kissoista, niin kattimaakarit ovat edelleen maailman vanhin ja toimivin hiirenloukku. Se on kaiken lisäksi myrkytön ja ekologinen.
Kissavihaajille jää vaihtoehdoksi hiirten kulkuaukkoihin asetettava verkko, sinnikäs pihan ylläpito ja siisteys sekä jatkuva valppaus. Rakennusten kaikki mahdolliset sisäänpääsyreitit, kuten räystäiden aukot ja ilmanvaihtokanavat, on syytä sulkea metalliverkolla.
– Tavallisesti Suomen kylmä talvi rajoittaa hiiri- ja rottakantaa, mutta tulevaisuudessa on mahdollista, että ilmaston lämmetessä hiiret ja erityisesti rotat selviävät runsaslukuisempana talven yli, sanoo Kujala.