50 Cent tuomarille: ”Diddy on oikeasti vaarallinen”

Amerikkalainen räppäri ja liikemies 50 Cent, oikealta nimeltään Curtis Jackson, nousi maailmanmaineeseen 2000-luvun alussa hittialbumillaan Get Rich or Die Tryin’. Musiikkiuran lisäksi hän on luonut menestystä sijoittajana ja yrittäjänä. Hän on tänään rikostuomionsa saavan Sean ”Diddy” Combsin pitkäaikainen vihamies.

------

Räppäri 50 Cent kirjoitti nyt julkisen kirjeen sosiaaliseen mediaan vain hetkeä ennen Diddyn tuomion julistamista. Tuomarille osoitetussa kirjeessä hän varoitti, että Diddy on hänen mielestään aidosti vaarallinen, eikä häntä pitäisi päästää vapaaksi.

50 Cent kirjoitti, että heidän välillään on ollut 20 vuotta jatkunut kiista ja että hän on useita kertoja pelännyt henkensä puolesta.

Samaan aikaan Diddy lähetti oikeuteen nelisivuisen vetoomuksensa, jossa hän pyysi tuomioistuimelta armoa. Hän kertoi katuvansa menneitä tekojaan. Aiemmin hän on kiistänyt syyllisyytensä, joten ulostulot voi nähdä hivenen ristiriitaisina.

Diddy, joka tunnettiin alun perin nimellä Puff Daddy, oli vahvasti keskiössä East Coast vastaan West Coast -konfliktissa, joka päättyi Tupacin ja Biggien murhiin 1996–1997. Sen sijaan 50 Centin myöhempi kuuluisuuteen nouseminen 2000-luvun alussa aloitti riidat Diddyn kanssa.

Molemmat tahot kilpailivat hiphopin kärkiniminä, kun 50 Centillä oli G-Unit ja Diddyllä Bad Boy Records. 50 Centin tuore kirje voidaan nähdä jatkumona julkiseen pilkkaamiseen, mitä kaksikko on harjoittanut tahoillaan vuosikymmenten ajan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.