Liikennepoliisi kohtasi yllättävän ongelman Yhdysvaltojen Kaliforniassa. Lakia rikkoneen taksin kuljettajaa ei voitu sakottaa, sillä kuljettajaa ei ollut. Kyseessä oli nimittäin itseohjaava auto.
San Brunon poliisilaitoksen partio oli suorittamassa ratsiaa varhain lauantaiaamuna, kun Waymo-taksi teki laittoman U-käännöksen aivan poliisien silmien edessä. Partio pysäytti ajoneuvon. Kävi ilmi, ettei autossa ollut lainkaan ihmiskuljettajaa ketä sakottaa.
– Emme voineet antaa sakkoa, sillä sakkovihossamme ei ole rastitettavaa ruutua robotille, poliisin Facebook-julkaissa kerrottiin.
Poliisi otti asiasta yhteyttä Waymo-taksiyhtiöön. Yhtiö kertoi laittoman U-käännöksen johtuneen järjestelmävirheestä. AP-uutistoimiston mukaan moni poliisin somejulkaisua kommentoinut ihmetteli, miksi poliisi ei vain sakottanut Waymoa robottitaksin virheestä.
Waymon omistaa Googlen emoyhtiö Alphabet. Yhtiön robottitakseja liikennöi Yhdysvalloissa Phoenixissa, Los Angelesissa ja San Franciscossa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten auto, taksi tai laajemmin aihealueesta Autot Digi Viihdeuutiset.
PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.