Sähköisten palvelujen aikakaudella huijaukset ovat lisääntyneet huolestuttavasti, ja nykyisin myös aivan liian moni suomalainen lankeaa rikollisten ansoihin. Tapausten taloudelliset tappiot lasketaan usein tuhansissa euroissa.
Itä-Suomen poliisilaitos on keväästä 2024 tutkinut rikossarjaa, jossa huijauspuheluja on tehty yli kolmesataa. Tapauksista on käynnissä esitutkinta rikosnimikkeillä petos, törkeää petos, rahanpesu sekä törkeä rahanpesu. Uhreina ovat olleet erityisesti suomalaiset ikäihmiset, joista moni on menettänyt elinikäiset säästönsä.
Kyseessä on kansainvälinen järjestäytynyt rikollisryhmä, josta poliisilla on tällä hetkellä 28 epäiltyä. Pääepäiltyjä on 19, jotka ovat 25-40-vuotiaita ja suurin osa on Ruotsin tai Suomen kansalaisia. Heidän lisäkseen poliisi on paljastanut peräti 372 suomalaista rahanpesijää, jotka ovat avustaneet rikollisia rahavarojen siirtämisessä.
Poliisin mukaan rikollisryhmän toiminta jatkuu edelleen. Tutkinnassa on käytetty merkittävästi pakkokeinoja ja salaisia pakkokeinoja. Poliisi kertoo onnistuneensa estämään äänitallenteiden avulla huomattavan määrän rikoksia. Huijauspuheluita on tehtailtu Espanjasta, Marokosta, Irlannista ja Ruotsista käsin.
Tämän hetken tietojen mukaan huijausten uhreina on ollut 220 suomalaista, joilta on viety peräti 2,8 miljoonaa euroa ja jopa 4,16 miljoonaa euroa on ollut vaarassa päätyä rikollisille. Anastetuista rahoista 870 000 euroa on saatu palautettua yhteistyössä pankkien kanssa. Rikollisilta löytyneillä soittolistoilla on ollut noin 32 000 henkilön nimet ja puhelinnumerot.
Varastettujen rahojen lisäksi rikolliset ovat ottaneet haltuunsa saamillaan pankkitunnuksilla esimerkiksi pikavippejä ja tehneet ostoksia verkkokaupoissa. Myös luottokorttitilien rahat on siirretty rikollisille. Poliisin mukaan nämä tapaukset ovat olleet huomattavan samankaltaisia.
– Kaikissa rikoksissa näkyy yksinkertainen ja selkeä kaava. Pankin tai rahoituslaitoksen virkahenkilönä esiintyvä huijari on saanut uhrin uskomaan, että hänen nimissään on jätetty laina- tai rahoitushakemuksia. Kun uhri on ilmoittanut, ettei hän ole tehnyt tällaisia asioita, virkailijana esiintynyt henkilö on kertonut aloittavansa hakemusten peruuttamisen, poliisi kertoo.
– Todellisuudessa tilillä olleita varoja on alettu siirtää rikollisten hallinnoimille tileille. Tilisiirtoja varten uhri on saatu luovuttamaan huijarille pankkitunnuksensa ja kirjautumisvarmenteensa sekä hyväksymään tilisiirrot, poliisi jatkaa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Poliisi Suomi tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.