Kotimaisen popin eturiviin kuuluva Evelina on tehnyt näyttävän paluun keikkalavoille tänä syksynä. Tänä vuonna 10-vuotista uraansa juhlistava artisti starttasi Honey tour -nimisen kiertueensa lokakuussa, ja luvassa on seitsemän konserttia eri puolilla Suomea.
Omaleimaisesta soundistaan ja vahvasta lavapresenssistään tunnettu Evelina lupaa faneille täysin uudistetun ja visuaalisesti vaikuttavan liveshown, josta yleisö onkin päässyt jo nauttimaan. Viimeisimpänä kiertue valtasi Tavastian, jonka yleisö villiintyi hunajaisesta keikasta.
Evelina julkaisi hänen Instagram-kanavallaan Vinny Holmbergin tekemän videon, jossa nähdään tunnelmia Tavastian keikalta. ”En tiiä miten sanoin kuvailla lauantaina. Oli uskomaton ilta teiän kaa. Nautin joka hetkestä”, Evelina kirjoitti videon yhteydessä.
Sydämellinen yllätys
Kuvatekstissä artisti muisteli myös hetkeä, jolloin yleisö yllätti hänet. Fanit olivat sopineet keskenään, että he askartelevat sydämiä, jotka he nostivat samaan aikaan ennalta sovittuna ajankohtana ilmaan.
– Mut yllätettiin sydämillä ja herkistyn joka kerta ku mietin sitä, Evelina kirjoitti.
Tänä viikonloppuna Honey Tour jatkuu, kun Evelina esiintyy perjantaina 7. marraskuuta Seinäjoen Rytmikorjaamolla ja lauantaina 8. marraskuuta Tampereella Olympiassa. Kiertueella kuullaan sekä uusia kappaleita että Evelinan rakastetuimpia hittejä vuosien varrelta. Viimeinen keikka nähdään Turun Apollossa 5. joulukuuta.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Evelina tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.