Suomessa on jo jonkin aikaa odotettu talven tuloa, ja viime viikkoina se on siirtynyt useita kertoja eteenpäin. Nyt Forecan meteorologi kertoo, että talvi on tulossa kertaheitolla. Pohjois-Suomeen odotetaan kerralla jopa 40 sentin lumikertymiä ja myrskytuulia.
Kerroimme aiemmin miten Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennustaa joulu-helmikuulle tavallista lauhempaa talvea. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö rajujakin lumimyräköitä olisi tulossa.
Terminen talvi on alkamassa Lapissa, jos lämpötilat eivät enää nouse viime päivien lukemista.
Parhaillaan Lappia lähestyy voimakas matalapaineen keskus, joka tuo Pohjois-Suomeen voimakkaita lumisateita keskiviikon ja perjantain välillä. Mikäli pohjoiseen sataa 40 senttimetriä uutta lunta, tarkoittaa se ongelmia tieliikenteeseen ja mahdollisesti myös raide- ja lentoliikenteeseen.
Ajokeli on luonnollisesti erittäin huono. Foreca varoittaa, että liikkuminen Lapin erämaassa on tällä viikolla vaarallista.
Etelässäkin pakkaselle
Tuoreiden ennusteiden mukaan Etelä-Suomessa siirrytään pakkaen puolelle viimeistään tulevana viikonloppuna, kun pohjoinen ilmavirtaus toden teolla käynnistyy.
Samalla lumisateetkin ovat mahdollisia etelää myöden, joskin lumikertymä ei välttämättä nouse pohjoisen lukemiin. Talvirenkaat kannattaa kuitenkin vaihtaa autoon mitä pikimmiten. Maan keskiosassa lumisateet alkavat tiistaina iltapäivällä ja Lapissa keskiviikkona.
Pakkasten lisäksi myös Etelä-Suomeen saakka on luvassa myös kovia tuulia, jotka saavat satavan lumen kinostumaan ja aiheuttamaan ongelmia liikenteelle. Nyt on siis hyvä hetki kaivaa kolat ja lumilapiot varastosta.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten lumimyrsky, lumisade tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.