Teurastamo Festivaali julkisti esiintyjänsä – Paperi T vuoden ainoalla keikalla

Helsingin Teurastamolla toista kertaa järjestettävä Teurastamo Festivaali palaa ensi kesänä lauantaina 13. kesäkuuta 2026. Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty kaupunkifestivaali lupaa entistä monipuolisemman kattauksen kotimaisia artisteja.

MAINOS
-

Festivaalin pääesiintyjäksi on kiinnitetty Paperi T, joka tekee Teurastamolla vuoden 2026 ainoan live-esiintymisensä. Lavalle nousevat myös alkuvuodesta uuden albumin julkaiseva Antti Autio sekä vaihtoehtomusiikin legenda Risto, jonka klassikkolevy Aurinko aurinko plaa plaa plaa juhlistaa ensi vuonna 20 vuotta.

Ohjelmistoa täydentävät synapop-yhtye Modem, sydänsuruindien tekijä helmi marleena ja hyväntuulisen räpin taituri Stepa. Mukana on myös joukko tuoreita ja tunnettuja vaihtoehtomusiikin nimiä. Teurastamolla kuullaan 90-lukuista surinarockia esittävää Bad Saunaa, psykedeliavaikutteista bilemusiikkia soittavaa Grande Mahogany -kokoonpanoa ja energistä powerpoppia tekevä Kristiina.

Lisäksi festivaalilla esiintyy surf- ja rock’n’roll -yhtye Mary Ann Hawkins sekä vaihtoehtorockin lupaus Free Carmen. DJ-alueella nähdään näyttävä paluu, kun Paha Vaanii -klubi toteuttaa 10 tunnin mittaisen All Stars -erikoissetin. DJ:t Laura Vartio ja Harvest kokoavat lavalle vaihtuvan yllätysvieraskokoonpanon, joka soittaa bailumusiikkia vuosikymmenistä ja genreistä riippumatta festivaalin avauksesta aina valomerkkiin saakka.

Viime kesän Teruastamo Festivaali oli todella onnistunut ja sai yleisöltä paljon kiitosta. Festivaali oli lähes loppuunmyyty. Vuoden 2026 tapahtuman erikoishintaiset liput ovat myynnissä Lippu.fissä ja Tiketissä sunnuntaihin 30. marraskuuta asti.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.