Vartaloihannointi lähtenyt käsistä – uusi trendi poistaa kylkiluita

Jo vuosien ajan on todettu, että suurin osa kauneusleikkauksista ja plastiikkakirurgisista operaatioissa ylenpalttisesti käyvistä ihmisistä tarvitsisivat ensisijaisesti terapeuttista apua elämäänsä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Psykoterapeutit ovat olleet ulkonäkökeskeisyyteen tähtäävistä trendeistä erityisen huolestuneita nyt, kun laihdutuslääkkeet ovat vallanneet ihmisten lääkekappeja.

Kuusi kylkiluuta pois kauneuden vuoksi

Tärkeintä on terveys. Tämä ei kuitenkaan riitä kaikille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yleistyy trendi, jossa nuoret naiset maksavat jopa kymmeniä tuhansia dollareita saadakseen kapeamman ja ampiaismaisen vyötärön.

He hakevat tähän oikotietä poistattamalla tai murtamalla alempia kylkiluitaan. Aina lopputulos ei ole halutunlainen.

Esimerkiksi 28-vuotias Emily James kertoo New York Postille katuvansa rankkaa leikkausta, jossa häneltä poistettiin kuusi kylkiluuta vyötärön kaventamiseksi. Operaatio maksoi 13.750 dollaria. Se aiheutti kuukausien pituisen työkyvyttömyyden.

– Minulla ei ole enää kylkiluita suojaamassa maksaa ja munuaisia. Yksi onnettomuus voisi olla kohtalokas, James sanoo.

Hänen vyötärönsä pieneni 80 senttimetristä 60 senttimetriin. Katumusta ei kuitenkaan pysty mittaamaan. RibXcar -niminen toimenpide on noussut suureksi trendiksi ja sitä toteutetaan ainoastaan ulkonäkömotiiveista.

Aina luita ei poisteta, vaan toisinaan kirurgi murtaa niiden uloimman kerroksen.

Korsettia käytettävä kolme kuukautta

Aina luita ei poisteta, vaan toisinaan kirurgi murtaa niiden uloimman kerroksen ja muotoilee luut uudelleen. Parantuessaan ne jäävät uuteen asentoon.

Leikkaus suoritetaan pienistä rei’istä. Näkyviä arpia ei synny, mutta potilaan täytyy käyttää korsettia lähes tauotta kolmen kuukauden ajan. Useat kirurgit kertovat kysynnän räjähtäneen.

Terapeutti Lesley Koeppel paheksuu leikkaustrendejä, jotka tekevät pysyviä muutoksia pelkästään pinnallisten motiivien vuoksi. Hänen mukaansa pysyvä itsetunto syntyy sisäisestä työskentelystä minäkuvaan liittyen, eikä kehon jatkuvasta muokkaamisesta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Lifestyle Terveys.