Ranskassa nautitaan ruoasta. Siellä syöminen ei perustu kieltoihin, vaan maa on nimenomaan tunnettu juustoista, viineistä, voikastikkeista ja vaaleasta leivästä. Maa ei kuitenkaan ole tunnettu jatkuvista dieeteistä tai ylipainosta.
Yhdysvaltalainen ravitsemusterapeutti Jane Leverich uskoo, että vastaus löytyy ranskalaisten ruokaan liittyvästä asenteesta. Hänen mukaansa Ranskassa ruokailua ei nähdä suoritteena tai ahdistusta aiheuttavana, vaan luonnollisena osana hyvää elämää.
– Ranskalaiset eivät moraalisoi ruokaa. Leipä ei ole synti eikä juusto vaadi selittelyä. Ruoka on arkinen ilo, ei jatkuva projekti, Leverich sanoo.
Leverich nostaa esiin viisi ranskalaista ruokaperiaatetta, jotka voisivat tehdä hyvää myös suomalaisille. Siellä ruoasta saadaan nautintoa ilman syyllisyyttä. Ruokatottumukset koostuvat monesta eri tekijästä muodostaen tasapainoisen kokonaisuuden ilman tiettyjä rajoituksia. Lisäksi laatu on tärkeämpää kuin määrä. Ateria on oma hetki, jolle annetaan aikaa päivästä.
Kaiken lähtökohtana on kuitenkin se, että ruoka on osa hyvää elämää ja hyvä ruoka on osa parempaa elämää. Ranskalaiset syövät usein pienempiä annoksia, mutta panostavat raaka-aineisiin. Sesongin mukaiset, tuoreet ja huolella valmistetut ruoat ovat keskiössä.
– Kun syö hyvällä mielellä, keho ja mieli rauhoittuvat. Silloin ei tarvitse kompensoida tai aloittaa maanantaina alusta. Terveyttä ei etsitä siitä mitä ei saa syödä, vaan siitä, että syö monipuolisesti ja kuuntelee omaa kehoa, Leverich tiivistää.
Aterioille varataan aikaa, ne syödään rauhassa ja mieluiten seurassa. Syömiseen keskittymistä ja kylläisyyden tunnetta opetellaan jo päiväkodeissa. Ruokailuhetket eivät ole kiireisiä.
– Kun hidastaa ja keskittyy syömiseen, keho ehtii viestiä kylläisyydestä. Se on yksinkertainen mutta tehokas keino, Leverich sanoo PureWow-lehdessä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Eiffel-torni, juusto, Pariisi, patonki, punaviini, Ranska tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Ruoka -osioistamme.