Hiphopin supertähti Snoop Dogg on ottanut viime aikoina mielenkiintoisia askeleita urheilun pariin, mutta ei kuitenkaan urheilijana, vaan eräänlaisena maskottina ja promohahmona. Pitkänhuiskea räppäri aiheutti aiemmin ihmetystä myös Tokion ja Pariisin olympialaisissa.
Kuten arvata saattaa, herran Dogg on parhaillaan mukana myös Milano-Cortinan talviolympialaisissa Italiassa. Siellä hän on saanut runsaasti huomiota muun muassa viettämällä aikaa Yhdysvaltojen lumilautailujoukkueen kanssa ja vierailemalla jo ennakkoon eri kisapaikoilla. Nyt Snoop on toteuttanut jokaisen pikkupojan unelman.
Supertähti on päättänyt hypätä jääkiekkokaukaloa jäävän zambonin kyytiin. Yllään räppärillä oli asianmukaisesti jenkkityyliin koristeltu pitkä valkoinen turkki. Kuvausten aikana jäähallissa ei ollut vielä yleisöä, mutta on jopa todennäköistä, että räppäri tulee toistamaan tempauksensa myös yleisön läsnäollessa.
Jäähallin lisäksi Snoop Dogg kuvattiin aiemmin myös kuljettamassa olympiatulta kohti stadionia. Tämä on harvinaislaatuinen kunniatehtävä. Snoop on ollut jo useammissa olympialaisissa mukana eräänlaisena maskottina ja tunnelman luojana. Samalla hän markkinoi Los Angelesissa vuonna 2028 järjestettäviä olympialaisia.
Räppärin rooli olympialaisissa on ollut lähinnä viihteellinen, mutta hänellä on myös vakavampi merkityksensä. Suositun artistin osallistuminen on nimittäin tuonut olympialaisia tutuksi myös viihteestä kiinnostuneille ihmisille, jotka eivät välttämättä muuten seuraisi olympialaisia lainkaan. Näin olympialaiset tavoittaa uusia tärkeitä yleisöjä.
@nbcolympics Snoop Dogg is riding into the #WinterOlympics ♬ original sound – NBC Olympics & Paralympics
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Milano Cortina 2026, Snoop Dogg, talviolympialaiset tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.