Lumisateita, hellettä ja hiekkapölyä – muualla Euroopassa poikkeavia sääilmiöitä

Matkailu Viihdeuutiset Toimittaja:

Porrastettu talvilomakausi alkoi Suomessa 16. helmikuuta. Loman aikana Euroopan maissa matkustavia on odottanut matkakohteesta riippuen kesäisiä lämpötiloja, lumisadetta tai jopa hiekkapölyä.

Milano-Cortinan talviolympialaiset päättyivät äskettäin Pohjois-Italiassa ja kisat jatkuvat paralympialaisten merkeissä. Sää jatkuu alueella vaihtelevana, sillä Pohjois-Italiaan ennustetaan sekä auringonpaistetta että ajoittaisia lumi- ja vesisateitakin.

Isotkin lumivyöryt yhä mahdollisia

Antholz-Anterselvan alueelle ennustetaan lumisateita sekä puuskaista tuulta. Viime päivinä useampi säärintama on viistänyt Alppeja. Alpeille suuntaavilla talvilomalaisilla ei pitäisi olla pulaa lumesta, sillä lumisateita on luvassa ainakin Sveitsissä ja Itävallassa. Alpeilla matkustavia on varoitettu myös lumivyöryistä.

– Tuulen kinostama lumi ja ylipäänsä runsaat lumisateet ovat jo aiheuttaneet Alpeilla lumivyöryjä, ja paikallisesti edelleen isotkin lumivyöryt ovat varsinkin Sveitsissä mahdollisia. Siellä lomaillessa kannattaa seurata tarkasti paikallisia varoituksia, Latvala varoittaa.

Etelä-Espanjassa matkustavien ei tarvinne pelätä lumivyöryjä. Espanjan eteläosaan Aurinkorannalle on ennustettu noin 20 plusasteen lämpötiloja.

– Lämpötila vaihtelee iltapäivisin joitakin asteita 20 asteen molemmin puolin. Sää on Aurinkorannikolla enimmäkseen poutaista sekä aurinkoista, Latvala kertoo.

Kanariansaarille iski äskettäin myös calima-hiekkamyrsky. Kuuman kaakkoistuulen Saharasta mukanaan tuomaa hiekkapölyä voi olla yhä ilmassa. Päivän ylimmät lämpötilat ovat vaihtelleet Kanarialla 20 asteen molemmin puolin. Paikoin lämpötila voi kohota 25 asteen vaiheille.

Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin tästä aihealueesta Matkailu, Viihdeuutiset -osioistamme.