House of the Dragonin kolmas kausi alkaa kesällä – esimakua trailerissa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Game of Thronesin spinoff-sarja House of the Dragon jatkuu tulevana kesänä. Esimakua kesäkuussa alkavasta uudestakaudesta saadaan tuoreessa teaser-trailerissa.

Tuleva kolmas tuotantokausi kattaa kahdeksan jaksoa. Kausi nähdään Suomessa tuttuun tapaan HBO Max -palvelussa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

House of the Dragon -sarjan tapahtumat sijoittuvat aikaan noin 200 vuotta ennen Game of Thronesia. Tarinan keskiössä on Targaryenien suvun tuhoisia käänteitä saava sisällissota, joka repii koko Westerosin kahtia.

House of the Dragonin kolmas kausi jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen jäi. Rautavaltaistuimella istuu nyt Aemond Targaryen, ja hänen äitinsä Alicent vaikuttaa kääntäneen kelkkaansa avustamalla vihollistaan Rhaenyraa.

House of the Dragonin kolmannella kaudella rooleihinsa palaavat muun muassa Emma D’Arcy, Olivia Cooke, Matt Smith, Steve Toussaint, Rhys Ifans ja Fabien Frankel. Uusina kasvoina mukana ovat James Norton, Tommy Flanagan, Dan Fogler ja Tom Cullen.

HBO on Variety-lehden mukaan vahvistanut House of the Dragonin saavan neljä tuotantokautta. Tuleva kausi on näin ollen toiseksi viimeinen, eli sarjan tahdin voi odottaa kiihtyvän entisestään.

Game of Thrones sai tänä vuonna myös toisen spinoff-sarjan A Knight of the Seven Kingdoms. Puskaritari Dunkin ja hänen nuoren aseenkantajansa Eggin edesottamuksia seuraavan sarjan ensimmäinen kausi päättyy maanantaina 23. tammikuuta julkaistavaan finaaliin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.