Oliko sinulla kirjekaveria? Ihmiset etsivät nyt vanhoja kirjekavereitaan

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Kirjekaveruus oli monelle 1980- ja 1990-luvuilla tärkeä osa nuoruutta. Osoitteet löytyivät usein nuortenlehtien palstoilta. Myöhemmin kirjekaveri saatettiin löytää myös netistä. Osa vaihtoi myöhemmin kirjeiden kirjoittamisen ja lähettämisen sähköpostiin.

Kirjeitä odotettiin viikkoja ja joskus jopa kuukausia. Niiden avaaminen oli oma rituaalinsa. Paperille uskallettiin kirjoittaa asioita, joita ei sanottu ehkä kenellekään kasvotusten. Kirjekaverista saattoi tulla yllättävän läheinen, vaikka tätä ei olisi koskaan tavannut.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Monille kirjekaveruus ei jäänyt vain paperille. Osa rohkaistui vuosien kirjoittelun jälkeen tapaamaan kasvotusten, joskus jopa matkustamaan toiseen maahan. Monet harjoittelivat vierasta kieltä kirjeissä. Näistä tapaamisista syntyi ystävyyksiä, elinikäisiä muistoja ja joissakin tapauksissa myös parisuhteita.

Toisilla suhde hiipui luonnollisesti ajan myötä, kun elämä vei eri suuntiin. Muistot säilyivät. Osa on säilyttänyt myös kirjeet.

Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, vanha kirjekaveri saattaa nousta mieleen yllättäen. Ehkä vastaan tulee vanha kirje laatikon pohjalta tai keskustelu lasten kanssa omasta nuoruudesta herättää muistoja. Internet ja sosiaalinen media tarjoavat uuden mahdollisuuden etsiä tuttua ihmistä nimellä.

Moni onkin viime aikoina huomannut sosiaalisessa mediassa tai keskustelupalstoilla viestin, jossa joku etsii vanhaa kirjekaveriaan. Luin äsken erään kaupungin puskaradiosta juuri tällaisen viestin.

– Hei. Minulla oli jotain 30 vuotta sitten (teininä) kirjekaveri tältä paikkakunnalta. Tunnistaako kukaan, kirjoittaja kysyi kirjekaverinsa nimen kera.

– Olisi kiva jos näin aikuisiällä vielä tunnistetaan toisemme.

Viisi minuuttia myöhemmin kysymykseen tuli kirjekaverin vastaus:

– Moi, täältä löytyy!

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.