Kansainvälistä uraa tekevä ruotsalainen rockyhtye Ghost vetäytyy määrittelemättömän pituiselle tauolle. Yhtyeen 23. helmikuuta Yhdysvaltojen Kaliforniassa päättynyt kiertue jää Ghostin toistaiseksi viimeiseksi.
Ghostin keulahahmo Tobias Forge avasi päätöksen taustoja radio-ohjelmassa Full Metal Jackie. Muusikon mukaan hän haluaa viettää enemmän aikaa kotonaan vaimonsa ja lastensa kanssa.
Tavoitteena levähtää ja etsiä uutta inspiraatiota
– Kotona minua odottavat kaksi lastani sekä vaimoni, jonka kanssa olen ollut naimisissa 15 vuoden ajan. Minulla on henkinen ja fyysinen tunne siitä, että minun täytyy päästä kotiin. Lapseni ovat 17-vuotiaita, eivätkä he tule olemaan kotona ikuisesti, Forge avautui.
Forgen mukaan tavoitteena on myös levähtää ja etsiä uutta inspiraatiota. Muusikko myöntää, että uusien ideoiden keksiminen Ghostin suhteen on ollut haastavaa.
-Ainoa keino saada uusia ideoita ja uutta inspiraatiota on vetäytyä tauolle. Niin yksinkertaista se on. Mutta se ei tarkoita, että en tekisi mitään, Forge kertoo.
Vaikka Ghost laitetaan toistaiseksi telakalle, ei Forge aio jäädä toimettomaksi. Muusikon mukaan hänellä on työn alla esimerkiksi kaksi elokuvaprojektia, ja lisäksi hän nauhoitti albumin toista musiikkiprojektia varten ennen Ghostin viimeisintä kiertuetta.
Kotona minua odottavat kaksi lastani sekä vaimoni.
– Minulla riittää tekemistä tuleviksi vuosiksi. On myös harrastuksia, jotka olen joutunut laittamaan tauolle, sillä olen luonnollisesti keskittynyt Ghostiin viimeisten 15 vuoden ajan, Forge totesi.
Ghost perustettiin Ruotsin Linköpingissä vuonna 2006. Yhtye tunnetaan teatraalisesti imagostaan ja live-esiintymisistään.
Yhtye on julkaissut uransa aikana yhteensä kuusi studioalbumia. Niistä viimeisin, Skeletá, ilmestyi huhtikuussa 2025.
Voit lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Ghost tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.