Toijalan ABC-asemalla asioineita kohtasi taannoin tyrmistyttävä haju. Huoltoaseman sähköautojen latauskentän alueella haisi niin sanotusti siltä itseltään.
Haju havaittiin latauskentällä torstai-iltana 19. helmikuuta. Hajun jäljet johtivat latauskentän alapuolella kulkevaan viemäriputkeen.
Pirkanmaan Osuuskaupan ABC-latauksen edustaja Juho Lehto kertoi Facebook-julkaisussa septitankin tyhjennyspisteeltä lähtevän putkilinjaston rikkoutuneen. Tämä johti käymäläjätevesien nousuun latauskentälle.
– Pitkä pakkasjakso oli jäädyttänyt putken ja aiheuttanut tukkeutumisen. Tästä syystä yön aikana lietettä oli päässyt kaivon kannen alta latauskentälle merkittävä määrä, Lehto kirjoitti.
Kiinteistöhuolto teki useita puhdistukseen liittyviä toimenpiteitä kovan pakkasen keskellä. Toimenpiteet eivät kuitenkaan poistaneet lopullista hajuhaittaa ja lietteestä aiheutunutta ongelmaa.
Lehdon mukaan latauskenttää yritettiin puhdistaa höyrypesun, imuauton ja pyöräkuormaajan ja lumen avulla viikonlopun aikana. Pakkanen kuitenkin haittasi siivousoperaatiota.
– Meidän olisi pitänyt eristää latausalue heti tapahtuneen jälkeen, niin pitkäksi aikaa kunnes latauskenttä olisi putsattu kokonaisuudessaan, Lehto myöntää.
Toijalan ABC-aseman latauskenttä oli suljettuna tiistaina 24. helmikuuta aamupäivästä alkaen. Latauskenttä saatiin lopulta putsattua kokonaan.
Latauskenttä pestiin kuumalla vedellä painepesurin ja imuauton avulla. Lisäksi latauskentän pikalatauksessa käytettävät CCS-kahvat avattiin varmuuden vuoksi.
– Olemme tästä enemmän kuin pahoillamme. Talvi teki tepposet, mutta asian hoitamisessa meillä olisi ollut merkittävästi parannettavaa, Lehto kirjoitti.
Lautauskenttä on sittemmin avattu uudelleen asiakkaille.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten hajuaisti, huoltoasema, viemäri tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.