Huoli kasvaa: Teneriffalla mitattu 6 000 maanjäristystä kolmessa viikossa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Maa on järissyt Kanariansaariin kuuluvalla Teneriffalla runsaasti viimeisten viikkojen aikana. Järistykset ovat kuitenkin jääneet melko pieniksi. Teneriffalla on mitattu viimeisten kolmen viikon aikana yli 6 000 järistystä.

Järistykset ovat kuitenkin olleet Canarian Weekly -lehden mukaan niin pieniä, etteivät asiaan perehtymättömät ihmiset ole niitä noteeranneet.

Viitteitä tulivuorenpurkauksesta ei toistaiseksi ole

Espanjan kansallisen maantieteellisen laitoksen IGN:n mukaan tuore maanjäristysparvi on viides alle kolmen viikon aikana. Seisminen toiminta on keskittynyt Las Cañadas del Teiden kansallispuiston länsipuolelle noin 8-10 kilometrin syvyyteen.

IGN:n mukaan kyse on mikroseismisestä toiminnasta, joka yhdistetään kaasun tai veden liikkeisiin tai paineen vaihteluun maaperässä. Viitteitä magman noususta tai lähestyvästä tulivuorenpurkauksesta ei ole.

Asiantuntijoiden mukaan tulivuorenpurkauksen todennäköisyys Teneriffalla on pieni lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Toistaiseksi saarella ei ole havaittu esimerkiksi muutoksia maanpinnassa tai muita purkausta ennakoivia merkkejä.
Teneriffan hälytystaso on tällä hetkellä vihreä. Tämä viittaa normaaliin vulkaaniseen toimintaan saarella.

Saarella ei ole havaittu esimerkiksi muutoksia maanpinnassa tai muita purkausta ennakoivia merkkejä.

IGN:n Kanariansaarten osaston johtaja Itahiza Domíniguezin mukaan nykyiset järistyksiä mittaavat järjestelmät ovat niin herkkiä, että ne kykenevät havaitsemaan järistyksiä, jotka olisivat jääneet huomaamatta vuosikymmeniä sitten. Maanjäristysparvien ja muun seismisen toiminnan seuraaminen jatkuu Kanarialla tutkijoiden toimesta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.